10 / 031222

Länsimetro is open

Länsimetrokin saatiin avatuksi kokonaisuudessaan. Minäkin pääsen nyt kotikulmiltani hyppäämään metron kyytiin. Se mikä minua tuossa uudessa metrossa ihmetyttää ja hieman naurattaakin, on se, että se on jo avajaispäivänään toimintakapasiteetiltaan vajaa. Se johtuu siitä, että Länsimetron asemat ovat kolmasosan lyhyempiä, kuin Helsingin idän puoleisen kantametron. Sen vuoksi uudella radalla ei voi liikennöidä aikaisemmilla pitkillä junilla. Espoon puolen lyhyiden asemien vuoksi myös Helsingin puolen kapasiteetti kärsii, koska siellä joudutaan nyt ajamaan lyhyemmillä junilla länsipuolen asemien vuoksi. Aikamoinen suunnitteluvirhe tehdä länsipuolen linjan asemista lyhyempiä kuin itälinjan asemista. Suorastaan katastrofaalinen.

Näin suuria, kalliita ja vaikeasti korjattavia virheitä ei pystytä tekemään kuin poliittisessa päätöksenteossa.

”Vuonna 2008 tehdyllä päätöksellä Espoon puolen metrolaitureissa päätettiin säästää ja tehdä ne kolmanneksen lyhyemmiksi kuin kantametron asemilla. Säästöä koitui kokonaiskustannuksiin nähden mitätön summa: noin 50 miljoonaa euroa.”

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1255661

Kun metro kerran rakennettiin, niin samaan vaivaan olisi kaikista asemista pitänyt tehdä samanpituiset kuin kantametrossakin. Ensin piennennettiin metron kokonaiskapasiteettia suunnittelulla, joissa junia joudutaan lyhentämään kolmanneksella. Nyt tilannetta yritetään paikata lyhentämällä vuoroväliä ja  kasvattamaan kapasiteettia metroa automatisoimalla. Olisiko automatisoinnin tarvetta ollenkaan, jos liikennöintiä voitaisiin ajaa pitkillä junilla? Automatisointiakin on jo kerran yritetty ja tuloksena oli vain parinsadan miljoonan euron oikeusriita Siemensin kanssa. Kohta liikennelaitos, liikenneliikelaitos, kaupunkiliikenne, vai mikä tämä nyt nykyisin onkaan, aikoo ottaa saman projektin uusiksi. Saas nähdä minkälainen suoritus tällä kertaa tulee veronmaksajien maksettavaksi.

Metron kapasiteetin kasvatus varmaan onnistuu vuoroväliä tihentämällä, mutta koko metron alentunutta kokonaiskapasiteettia sillä ei voida korvata. Metron kokonaiskapasiteetti jää kolmasosan Itäpuolen määrittelemää teoreettista maksimikapasiteettia pienemmäksi, vaikka vuoroväli olisi kuinka tiheä.

Itä puolen metrossakin on ollut ongelmia viime aikoina ja Helsingin Sanomatkin teki jutun aiheesta. Alla muutama sitaatti.

HS 1.12.2022

”Kun metro viimein saapuu, on se jo valmiiksi tupaten täynnä, samoin kuin laituri”

”Sitten ihmiset alkavat tunkea sinne, kaikki haluavat kyytiin”

”Se on pahempi kuin karjakuljetus”

Entinen Helsingin kaupungin liikennelaitos, nykyisin osakeyhtiöksi muutettu Kaupunkiliikenne Oy, on muutenkin viimeaikoina tehnyt aika huonoja päätöksiä. Esimerkiksi talon tuottavin päällikkö, joka teki Suomen historian tuottavimman sopimuksen kaupungille (pysäkkikatosten kilpailutus) irtisanottiin. Nyt uutena uutisena luin (HS 1.12.22), että viime kuukausien aikana kaupunkiliikenne yhtiöstä on irtisanoutunut 690 ihmistä.

Sinne ne rahat menee. Huonoihin päätöksiin.