105 / 010821

Tietoverkkohäirintä

Monet kokeet, esimerkiksi ylioppilaskokeet tehdään nykyisin verkossa. Tietoverkossa tehtävä koesuoritus on häirinnälle helppo kohde ja avaa laajamittaiset mahdollisuudet häiritä kokeen tekijöitä ja vaikuttaa heidän suoritukseensa. Periaatteessa se siis avaa mahdollisuuksia vaikuttaa uusien tulevaisuuden korkeakoulutettujen, eli tulevaisuuden Suomalaisten päättäjien valintaan.

Minun mielestäni verkossa tehtävät kokeet, ylioppilaskokeet, tai ihan mitkä tahansa kokeet ovat vaarallisia tietoverkkohäirinnän ja tuloksien manipuloinnin vuoksi.

Vai miten valvotaan, että kaikille kuuluu kuulokkeista yhtä selkeä ääni? Tai miten valvotaan, ettei jollekulle tule tietokoneeseen päivitykset kesken koesuorituksen? Tai miten valvotaan, ettei jonkun tietokone ala hidastelemaan ja jumittamaan koesuorituksen aikana? Tai miten valvotaan ja varmistutaan siitä, että kaikki informaatio näkyy kaikilla kokeentekijöillä samanlaisena? Miten valvotaan, että kaikilla näkyy samanlaiset valikot tehtävissä koko ajan? Miten valvotaan, että annettuja vastauksia ei pysty manipuloimaan? Eipä varmaankaan mitenkään.

Minua on häiritty tietoverkon kautta monissa tilanteissa mm. työelämässä ja tiedän, miten se vaikuttaa häiritsevästi työntekoon, keskittymiseen ja suoritukseen. 

Minulla häirintä on kohdistunut mm. työtietokoneeseen, kotitietokoneeseen, tekstinkäsittelyohjelmaan, tulostusohjelmaan, työpuhelimeen ja gps-navigaattoriin. Puhelinlinjaani on häiritty useita kertoja esimerkiksi työhaastattelujen aikana. Sen lisäksi häirintää on tehty suunnitteluohjelmistoihin, tuotetiedonhallintaohjelmistoihin ja projektinhallintaohjelmistoihin.

Ongelmallista näissä on myös asian tutkiminen. Nämä ovat vaikeasti tutkittavia. Kuka näitä osaa ja pystyy tutkimaan? Suomessa ei varmaankaan oikein kukaan. Yleensä  vastaukseksi saat vain, että normaali häiriö.