242  /  Maailman onnellisimman kansan arkielämää - osa 6. Nuorten mielenterveys.

Kelan päivitetyn tutkimuksen mukaan 16-34 vuotiaiden nuorien mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet paljon. Siihen on ollut vaikuttamassa paljon asioita. Koronakaaos on ollut varmaan yksi. Monta vuotta elämää sodankaltaisissa olosuhteissa, jossa joka ilta tulee uutisista kuolleiden lukuja ja kuvia ruumiiden kylmäsäilytystiloista. Sodan uhka. Euroopassa on sota. Se varmaankin rasittaa monien nuorien mieliä. Mainitsematta ei voi olla yhteiskuntaamme, joka pyrkii sekoittamaan nuoriemme päät, opettamalla heille yliopistoissa, että miehelläkin voi olla kuukautiset ja yrittämällä kasvattaa lapsia varhaiskasvatuksessa transvestiiteiksi. On varmasti erittäin vaikeaa mielenterveydelle, jos ei tiedä edes sitä, onko tyttö vai poika. Eräiden tutkimuksien mukaan, transvestiiteistä jopa 65% on itsetuhoisia. Lapsien käsitystä siitäkin, että on poikia ja tyttöjä, pyritään tietoisesti sekoittamaan. Suomalaisuuden vastustajat pyrkivät mitätöimään pojat ja miehet. Lainsäädäntö on muutettu sellaiseksi, että normaalit eri sukupuolten kanssakäymisen ja lähentymisen yritykset voidaan tulkita seksuaalirikoksiksi, heti jos nainen haluaa niin. Jopa pusun antamisesta saattaa saada seksuaalirikostuomion.  Hallitus ja yhteiskunta tuntuvat nykyisin luokittelevan kaikki vähänkään normaalin isänmaallisuuden omaavat henkilöt natseiksi ja rikollisiksi.   Yhteiskunta ja hallitus myös kertovat meille jatkuvasti, että ratkaisu tähän kaikkeen on se, että korvaamme teidät, valkoiset suomalaiset nuoret maailman pakolaisilla ja muilla maahanmuuttajilla. Saattaahan tälläisen jatkuva kuuntelu hieman ahdistaa.

Kammottavat uutiset on kuultu Suomalaisten nuorien mielenterveyden kehittymisestä. Mitä tekee hallituksemme. No suunnitelmaan liittyen, Orpon hallitus käynnistää tietysti uuden rasismin vastaisen kampanjan. Samalla agendalla jatketaan, millä näihinkin tuloksiin ollaan päästy.

Melko "isänmaallista" toimintaa hallitukselta.



Kuva 1. Kelan tilastoja koskien mielenterveysongelmista johtuvia nuorten poissaoloja. Kela.



Kuva 2. Kaikkien mielenterveyshäiriöiden kasvukäyrä osoittaa koilliseen. Kela.