39 / 171021

Päivän pohdinta


Rikostilastot 2020 - Rikoksista ja niiden tutkimisesta 

(lue myös kirjoitukseni numero 16)

Tässä ei ole poliisin mukaan kuulemma kyse vainoamisesta. Minuun kohdistuu rikoksia sarjana vuosikaudet kiihtyvään tahtiin, mutta poliisin mukaan kyse ei ole vainoamisesta.


Kuva 1. Minuun kohdistettujen rikoksien rikosilmoitusten määrä.



Kuva 2. Minuun kohdistettujen rikoksien rikostyypit.

Joku poliisilakimies on varmaankin kehittänyt nämä tuotteistetut vastaukset sarjana tapahtuvaan töistä luistamiseen:

”Asian tutkinta on toistaiseksi keskeytetty, tutkintaa jatketaan, kun edellytyksiä keskeyttämiselle ei enää ole.”

”Poliisille ilmoitetun asian esitutkinta keskeytetään tutkinnanjohtajan päätöksellä. Rikoksesta ei epäillä ketään, eikä asiaan vaikuttavaa selvitystä ole saatavissa.”

”Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei toimiteta. Tutkinta päätetty.”

Olen tähän asti ollut uskossa, että poliisi TUTKII sille ilmoitettuja rikoksia. Nyt tuntuu olevan automaatio, että poliisi EI TUTKI rikoksia, vaan kirjaa ainoastaan tutkinnan päätöksen, jossa on yleensä juuri teksti jossa mainitaan, että epäiltyä ja asiaan vaikuttavaa selvitystä ei ole saatavilla. Kenen ne selvitykset ja epäillyt sitten tulee hankkia, jos se ei kerran poliisille kuulu? Eikö juuri poliisin pitäisi hankkia asiaan vaikuttava selvitys rikostutkinnalla ja siten epäilty ilmoitetulle rikokselle. Vai pitääkö kansalaisen nykyään tutkia rikokset itse ja toimittaa tutkinnan päätös kirjaamoon ja tilastokeskukseen (poliisilaitokselle) ?