40 / 240722

Mitä tänään mietin?

Ansiotulojen verotus

Businesjargonissa puhutaan megatrendeistä. Verokorttia laskiessa olen jo vuodesta 2016 kiinnittänyt huomiota palkkaveron kokonaisverotukseen. Niissä etenkin näihin kahteen veroon, työeläkemaksuun ja työttömyysvakuutusmaksuun, jotka lisätään ansiotuloveron päälle.

Käppyrät kertovat, että ansiotulojen verotus on kiristynyt työeläkemaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen osalta noin 25%. Samaan aikaan, valtionvelkaa on lisätty myös noin 25%. Nämä ovat ihan trendejä Suomalaisessa politiikassa. Se tarkoittaa, että ostovoimasi pienentyy joka vuosi käteen jäävän osuuden pienentyessä ja lapsiesi maksettavaksi jäävä valtionvelka kasvaa. Se taas tarkoittaa pienentynyttä kulutusta joka taas tarkoittaa yrittäjien ja muiden palveluntuottajien heikentynyttä kannattavuutta ja heiltä saatavaa pienentynyttä verosaantoa.


Kuva 1 ja 2. Valtionvelan ja ansiotuloverotuksen kehittyminen työeläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun osalta. Molemmissa nousua noin 25%.

Jos trendiä uskotaan, niin tulevaisuus on valtionvelan kasvattaminen ja verotuksen kiristäminen. Näin on jatkettu jo ainakin vuodesta 2016.

Näistä käppyröistä näkee selvästi, mikä on päättäjien ratkaisu ongelmiin. Se on verojen korotus ja valtionvelan lisääminen. Surullista kansalaisille ja etenkin tuleville sukupolville. Näiden lisäksi tuntuvat olevan innostuneita myymään verorahoilla rakennettuja vakaata ja varmaa tuottoa tuottavia instrumentteja, kuten sähköverkot, ulkomaiseen omistukseen. Surullista. Milläs sitä lehmää sitten tulevaisuudessa lypsää, jos se on myyty ulkomaille?

Noh, ulkomaalaiset sijoittajat kyllä hoitavat sen. Voitte olla ihan varmoja.

Sinne ne rahat menee.