49 / 210922

 

Mitä tänään mietin?

Miten Suomen suurin työnantaja suhtautuu työntekijöidensa työturvallisuuteen?

(asiaan liittyen, lue myös kirjoitukseni 62)

Oletukseni oli, että asianmukaisella vakavuudella. Totuus osoittautui kuitenkin ihan toisenlaiseksi.

Työskentelin Helsingin Kaupungin silloisessa Liikennelaitoksessa ensin projektipäällikkönä ja sitten tiimipäällikkönä. Hallinnoin 320 miljoonan euron projektisalkkua ja johdin 10 hengen projektipäällikkötiimiä. Rakennusala on ymmärrykseni mukaan kaikista korruptoitunein teollisuudenala ja huomasin korruption vaikuttavan monessa kohdin omaankin työhöni. Organisaation sisältä ja ulkopuolelta, sekä sen lisäksi jopa viranomaisten taholta.

Ongelmia oli neljän vuoden aikana monenlaisia. Loppumetreillä aloin olemaan hankaluuksissa työpisteelläni ilmenevien ongelmien kanssa. Minulla oli jatkuvia ICT-ongelmia tietokoneella ja työhuoneeni Ilmastointilaite lakkasi toimimasta. Tilaan tuli ilmeisesti LVI-kanavasta välillä pakokaasuja ja välillä homeilmaa. Huoneeseeni johti ainakin kaksi eri LVI venttiiliä ja niiden lisäksi siellä oli vielä erillinen ilmastointilaitteen kanava. Käytävällä niitä oli lisää. Käytävällä ollut LVI-tuloilma venttiili oli tumman noen peitossa, kattoa myöden. Saattoi olla dieselin pakokaasun nokea. Pari muuta putkea hurisivat välillä kovemmin ja välillä hiljaisemmin. Välillä oli pakko avata huoneen ikkuna, jotta sai riittävästi puhdasta ilmaa hengittämiseen. Välillä oli ihosta 40% ihottuman peitossa ja välillä sairaskohtaus tuloillaan. Häkämyrkytyksen oireet olivat selvät. Tajuttomuutta en jäänyt odottamaan, vaan välillä poistuin tilasta ja yritin muutenkin minimoida ajan, jonka vietin työhuoneessani. Pakokaasuista johtuva häkämyrkytys voi aiheuttaa aivovaurion tai viedä hengen ja homeet ovat tunnetusti vaarallisia terveydelle. Yritin hoitaa asiaa eri organisaatioiden kanssa kuntoon kolme vuotta, mutta se ei tuntunut ratkeavan. Asian vähättely ja sen hoitamattomuus esimiesten taholta ja muussa työyhteisössä alkoivat kuormittamaan henkisesti, 40% ihosta ihottuman peitossa ja sairaskohtaus tuloillaan fyysisesti. Samaan aikaan johdin 320 miljoonan euron projektisalkkutiimiä, jossa työskenteli kymmenen projektipäällikköä.

Lopulta pyysin ja sain työsuojeluhallinnosta viralliset lomakkeet asioiden käsittelyyn, koska ne eivät muuten tuntuneet ratkeavan. Täytin kolme lomaketta kuormittumisesta ja yhden häirinnästä.

 

http://www.koskenmaki.net/hkl/Liite_1_Ilmoitus_Kuormittumisesta_150419.pdf

http://www.koskenmaki.net/hkl/Liite_2_Ilmoitus_Kuormittumisesta_160419.pdf

http://www.koskenmaki.net/hkl/Liite_3_Ilmoitus_Kuormittumisesta_170419.pdf

http://www.koskenmaki.net/hkl/Liite_4_Ilmoitus_Hairinnasta_020519.pdf

 

Tiedättekö miten linjaesimieheni hankepäällikkö Kimmo Reiman ja hänen linjaesimiehensä yksikön johtaja Artturi Lähdetie toimivat ilmoittaessani virallisella tavalla työsuojelu ja häirintäasiassa. He eivät suostuneet edes allekirjoittamaan virallisia työsuojeluhallinnon lomakkeita, joissa ilmoitin ongelmista.

Tälläinen oli esimieheni ja hänen esimiehensä suhtautuminen työturvallisuus ja työsuojeluasioihin. Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksen työsuojelupäällikkönä toiminut Mats Hägg, ei ottanut asiaan mitään kantaa. Turvallisuuspäällikkönä toiminutta Juhana Hietarantaa asia ei liiemmin tuntunut kiinnostavan. Työpaikan työsuojeluvaltuutetusta ja pääluottamusmiehestä oli asian hoitamisessa yhtä paljon apua kuin pihalla kävelleestä kolmijalkaisesta kulkukissasta, eli ei yhtään mitään. Insinööriliiton asiaa hoitava lakimies Satu Tähkäpää ei ehtinyt asiaan liittyvään neuvotteluun työnantajan kanssa, hänellä oli kiireellisempää tekemistä, eikä insinööriliitto myöntänyt irtisanomisen jälkeen oikeusapua, koska olin moittinut työterveyslääkäriä, esimiestäni ja hänen esimiestään asian hoitamisessa. Poliisikaan ei tuttuun tapaansa löytänyt asiasta rikosta, koska ei joko ollut lukenut koko pitkää rikosilmoitusta liitteineen, tai sitten luetun ymmärtäminen oli vain puutteellista. Tietoisesti tai tiedostamatta. Saamani tutkinnan päätös sisälsi oleellisia ja kriittisiä virheitä ja valheellisia väittämiä, jotka oli saatu työnantajalta. Objektiivisuus puuttui täysin ja asiassa oli tutkittu vain työnantajan esittämät valheelliset väittämät, jotta työturvallisuusrikosta ei tarvitsisi alkaa tutkimaan.

Eräs hauska yksityiskohta tapauksessa on, että liikennelaitoksen työsuojelupäällikkö oli Mats Hägg, joka oli myös liikennelaitoksen HR-osaston päällikkö. Hän istui kahdella pallilla samaan aikaan. Hägg oli irtisanomistani käsittelevässä palaverissa yksikön johtaja Lähdetien kanssa, jossa selvitettiin ja päätettiin minun irtisanomisesta. Kun aloin vaatimaan minuun kohdistuneen häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen selvittämistä, niin työsuojelupäällikköni oli mukana irtisanomassa minua.

Näin siis toimitaan Helsingin Kaupungilla, Suomen suurimmalla työnantajalla. Minuun kohdistetun tahallisen häirinnän, mahdollisesti jopa murhayrityksen, savustamisen ja kaasuttamisen lopputuloksena tilanne kriisiytyi, minut laitettiin sairauslomalle ja irtisanottiin. Tämä oli Insinööriliitonkin mukaan ihan hyväksyttävää, eivätkä he voineet myöntää oikeusapua. Koitin selittää asioita Helsingin Kaupungin työterveyslääkäri Kalle Lehtomäelle monen monta kertaa, mutta vaikutti siltä, että lukuisista yrityksistäni huolimatta, hän ei ymmärtänyt edes mitä LVI-järjestelmän TULOILMA sana merkitsee ja miten tuloilman mukana tilaan tulevat esim. pakokaasut ja homekaasut vaikuttavat työturvallisuuteen.

Lopullinen työnantajan ratkaisu asiassa tuli, kun työnantaja lähetti irtisanomisilmoituksen konsulttilakitoimiston asianajajan välityksellä sähköpostilla. Mielestäni pöyristyttävän selkärangatonta toimintaa. Esimieheni tai hänen esimiehensä ei uskaltanut edes ilmoittaa irtisanomisesta itse, vaan laittoi konsultin asialle. Konsulttikin hoiti asian sähköpostilla. Selkärangattomia kavereita.

Sellaista oli työskentely Helsingin Kaupungilla tiimipäällikön ja projektipäällikön tehtävissä 320 miljoonan euron projektisalkun johdossa. Pidin työstäni päällikkönä, ja olin siinä erittäin tehokas. Työssäni tienasin Helsinkiläisille johtamillani projekteilla 100 miljoonaa euroa puhdasta rahaa ja projektini olivat huipputasoisesti hoidettuja. Korruptiorinki ei tästä ilmeisesti pitänyt ja halusi savustaa ja kaasuttaa minut ulos. Tilalle haluttiin varmaankin vähän vetelämpi ja huolimattomampi kaveri, jolta on helpompi pumpata löysää rahaa. Se raha on muuten suurelta osin peräisin veronmaksajilta, siksi yritin pitää siitä kovasti kiinni ja käyttää sitä harkiten. Siksi asian pitäisi kiinnostaa myös veronmaksajia, kun heidän puolustajansa ja etujensa ajaja savustetaan ulos.

Vai oliko ongelma oikean puoluekirjan puute, se ei koskaan selvinnyt. Sääli että se päättyi näin.

Jäin todella myös ihmettelemään Insinööriliiton toimintaa asiassa. Työnantaja laiminlyö työntekijän työturvallisuutta ja työturvallisuuslakia kolme vuotta ja asiaa ei tarvitse selvittää mitenkään, jos vuosikausien vääntämisen jälkeen työntekijä on väsynyt, hermostunut ja turhautunut asiassa esiintyneeseen saamattomuuteen, vähättelyyn, jatkuvaan hengenvaarassa työskentelemiseen ja siitä aiheutuneeseen pitkittyneeseen tilanteeseen ja arvostelee työpaikkalääkäriä ja esimiestään asian hoidosta ja pitkittymisestä, niin se on sitten kertakaikkinen peruste sille, että Insinööriliitto kieltäytyy kaikesta oikeusavusta asiaan liittyen. En ymmärrä Insinööriliiton toimintaa asiasta mitenkään. 

Minulle Insinööriliitto on ollut muutenkin ihan turha kuluerä. Paras anti oli insinöörien oma keskustelupalsta ja taskukalenteri, jotka molemmat on liiton eduista lopetettu. Ainoa syy, miksi olen pitänyt liiton jäsenyyttä voimassa, on lakimiesapu, jota olen ongelmissa kuvitellut saavani. Tähän asti 20 vuoden kokemuksella turhaan.

Tuossapa muuten vielä työtodistus, jonka sain ennen ongelmien alkamista.

http://www.koskenmaki.net/hkl/15_Tyotodistus_HKL_Projektipaallikko_Koskenmaki_2018.pdf

Mutta seuraamme valtakunnan tilannetta nyt täältä katsomosta käsin.

*hyvää popcornia*