61 / 020231

Mulla on vaarallinen harrastus. Valokuvaaminen.

Kännykkäkamera ja digikuvat yhdistelmä ovat tehneet itselleni sen, että käytän kameraa aika moneen asiaan. Muistiinpanotyökaluna, muistojen kuvaamisena, huonojen kuvien ottamisena, hyvien kuvien ottamisena jne. Aika paljon poistelen kuvia sitten jälkeenpäin, en minä niitä kaikkia säilytä. Kameraa kuitenkin käyttelen ahkerasti. 

Kaikki eivät siitä tunnu tykkäävän, vaan joskus siihen suhtaudutaan negatiivisesti. Sitten kuitenkin viiden vuoden päästä niitä kuvia usein kysellään ja suhtaudutaan niihin siten, kuin niihin olisi jonkinlainen omistusoikeus.

Kaupassa kun kuvaat tuotteita, niin sua luullaan teollisuusvakoilijaksi. Poliisiasemalla kun otat kuvan, niin sua epäillään terroristiksi, joka suunnittelee iskua. Lomamatkalla ulkomailla sotilastukikohdan portin ohi kulkiessasi ja valokuvan ottaessasi tai erikoisen näköisistä radioantenneista kuvan ottamalla sua epäillään vakoilijaksi.

Oma lukunsa on latte äidit. Jos kuvaat tarhassa oman pilttisi kevätjuhlaesitystä, joku latte äiti voi pahastua tästä, kun hänen oma ruttuinen lumi tai pisla lapsonen taltioituu kuvaasi ekologisessa kaislamekossaan. Se voi olla latte äidille vaikea paikka. Voit saada latte äidin kimppuusi.

Eräänä vappuna kaivopuistossa ihmisruuhkan keskellä kävelytiellä puski vastaan tumma G-sarjan mersu, jossa istui kaverit maastokuvioisissa suojaliiveissä. Otin kuvan erikoisesta autosta. Sen seurauksena jouduin poliisin puhutteluun. Halusivat tietää miksi otin kuvan. Herkkiä kavereita olivat. Enkä tiennyt, että poliisia ei saa kuvata. 

Olen huomannut, että valokuvien ottaminen on vaarallista hommaa ja olen tullut nykyisin vähän varovaiseksikin.